top of page

 

GLASS KITCHEN NUUTAJÄRVI -näyttelyssä on esillä uunituoretta uniikkilasia Nuutajärven Lasikylästä. Näyttelykontti sijaitsee Espan lavan vieressä ja se on avoinna 6.–14.9.2014 päivittäin klo 10–17.

Näyttelyyn on vapaa sisäänpääsy. Näyttely on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa.

 

Lasiseinäinen näyttelykontti on valaistu ympäri vuorokauden, joten herkut ovat nähtävillä myös varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella.

 

Lasihytissä vesihöyry nousee mustaksi palaneesta puukauhasta lasinpuhaltajien noudattaessa tarkkoja liikeratoja pitääkseen hunajan lailla valuvan lasimassan otteessaan. Humisevissa lasiuuneissa lämpötilat hipovat tuhatta astetta. Tekeillä olevaa esinettä liekitetään, kuorrutetaan väreillä tai siihen lisätään hyppysellisiä soodaa.

 

Näyttelyssä on esillä mm. Johannes Rantasalon kutkuttavan mehukas teos “Vihreät rypäleet”, jossa tutut elementit yhdistyvät raikkaalla tavalla. Heikki Viinikainen on vanginnut teokseensa “Boletus” sienimetsän parhaan sadon. Jälkiruoaksi voi nauttia Sara Hulkkosen hienostuneen “Mustikan”.

 

Näyttelyssä ovat mukana myös Anna-Kaisa Aalto, Laura Haavikko, Alma Jantunen, Marika Kinnunen, Emmaleena Niemi, Kerttu Nurminen, Jonas Paajanen, Anu Penttinen, Gina Salaris, Markku Salo, Tero Silver, Jenni Sorsa, Lea Swantz ja Matti Vilppula.

 

Lisätietoja:

lasigalleria@gmail.com

Marika Kinnunen

p. 050 599 5290

 

www.nuutajarvi.fi

 

 

Näyttelyn järjestämistä tukee Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.

 

 

bottom of page